Tänään on ollut taas melko helteinen päivä. Hiki alkaa valumaan välittömästi, kun pistää nenänsä ulos ilmalämpöpumpun valtakunnasta (sisätiloista siis). Mutta helteestä huolimatta kuljin sekä eilen että tänään pihalla korini kanssa keräilemässä talteen luontoäidin laittamia aarteita. Eilen keräsin pari uunipellillistä valkoapilan (Trifolium repens), puna-apilan (Trifolium pratense), mesiangervon (Filipendula ulmaria) ja siankärsämön (Achillea millefolium) kukintoja. Kori oli aivan ihastuttavan näköinen - harmi ettei tullut otettua siitä valokuvaa. Levittelin kukat uunipelleille leivinpaperin päälle ja laitoin kuivumaan jääkaapin päälle. Herkullisen näköisiä ne ovat siinäkin.

     

Mesiangervosta onkin jo ollut puhetta aikaisemmin, joten ei siitä sen enempää. Siis muuta kuin muistutuksena, että mesiangervon, kuten pääsääntöisesti kaikkien muidenkin luonnonyrittien, kukat ovat rohtovaikutuksiltaan se paras osa kasvia. Tämä pätee siis paitsi tähän myös seuraavaksi esittelemiini kasveihin. Niin ja että mesiangervon kukat tulee poimia juuri auenneina (tai siten, että nipussa on edelleen nuppujakin). Liian aukinaisina ne saattavat aiheuttaa mm. pahoinvointia.

Puna-apilaa pidetään valkoapilaa herkullisempana ilmeisesti runsaan mesipitoisuutensa vuoksi. Puna-apilan lehdet ovat parhaimmillaan aivan nuorina, joten jo kukintavaiheessa olevista kasveista en viitsinyt lehtiä juuri poimia (paitsi sen verran mitä kukkien mukana sattui tulemaan). Nuoria lehtiä voi käyttää salaattiin, voileivälle, leivontaan (esim. leipätaikinaan), keittoihin, pannukakkuun ja muhennoksiin. Lisäksi lehtiä voidaan käyttää myös vihersilppuna. Puna-apila sisältää paljon valkuaista ja siksi se on tärkeä ravinnonlähde esimerkiksi Kiinassa. Suomessakin näkee heinäpelloilla puna-apilaa viljeltävän eläinten rehuksi varmastikin juuri tästä valkuaispitoisuudesta johtuen. Loistavaa ravintoa mm. hevosille ja myös omille kaneilleni ottaisin sitä mielelläni talvievääksi. Puna-apilan kukkia voidaan käyttää leipätaikinassa, muffinsseissa, puurossa, vihannesruoissa ja salaateissa. Erityisen hyvin ne sopivat kuulemma kurkun ja kurpitsan kaveriksi. Tuoreista ja kuivatuista kukista voi myös tehdä erinomaista teetä joko yksinään tai yhdessä muiden yrttien kanssa. Kukista käytetään vain punainen osa, joten minun kukistani pitää vielä nuo vihreät osat ottaa pois.

Puna-apila on hyvä flunssalääke ja auttaa mm. yskään. Se hoitaa myös limakalvoja. Hauteena sitä voi käyttää myös kovettumien hoitoon. Haude tehdään siten, että keitetään kasvista tee ja imeytetään riepuun. Riepu laitetaan kovettuman päälle.

Molempien apiloiden kukilla on verta puhdistava ja  piristävä vaikutus. Sitä käytetään paastojen tukena poistamaan kuona-aineita elimistöstä. Valkoapila taas on yksi naisten yrteistä ja auttaa mm. kuukautisvaivoihin. Koska apilat sisältävät paljon valkuaisaineita, voi niiden liiallisesta syömisestä saada ähkyn.

Siankärsämökin lienee monille tuttu. Se on antibakteerista, liiallista verenvuotoa tyrehdyttävää, aineenvaihduntaa kiihdyttävää ja ruoansulatusta ja ruokahalua parantavaa. Sen ruoansulatuselimistöä rauhoittavat vaikutukset ovat samankaltaisia kuin kamomillalla. sitä on jo pitkään käytetyt kuume- ja haavarohtona mm. Keski-Euroopassa. Lisäksi sitä on käytetty ruoan sekä juomien (viinien, viinan, oluen, liköörin) mausteeksi.  Sekä siankärsämön lehtiä että kukkia voi valmistaa teeksi tai mehuksi. Siankärsämöä kutsutaan myös naisten yrtiksi ja sillä lääkitään mm. epäsäännöllisiä tai liian runsaita kuukautisia. Raskauden aikana siankärsämöä ei suositella käytettäväksi, sillä se saattaa aiheuttaa keskenmenon.

Kuten mesiangervon kukat, myös siankärsämön kukat voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, mikäli kukat poimintaan liian vanhoina. Hyvä konsti kerätä oikeanikäisiä kukkia on ottaa kukkaterttu etu- ja keskisormen väliin (kämmenselkä alaspäin) ja nykäistä kevyesti ylöspäin. Mikäli kukkaterttu irtoaa helposti, on se vielä riittävän nuori kerättäväksi. Mikäli koko kasvi irtoaa maasta tms., on kukka parempi jättää keräämättä.

Yrttikurssin opettajan mukaan erityisen hyviä naisten luonnonyrttejä ovat ainakin siankärsämö, poimulehti (Alchemilla vulgaris), valkoapila ja valkopeippi (Lamium album). Näistä valkopeippiä en ole vielä pihaltani löytänyt. Sen läheisen sukulaisen kirjopillikkeen (Galeopsis) kylläkin. Sitä voi kaiketi käyttään samaan tapaan kuin valkopeippiäkin (= nokkosten tapaan), mutta sen rohtovaikutukset eivät ole samat.

 

Lähteet:

Piippo, Sinikka. Luonnonyrtit: villivihannekset ja marjat. WSOY, Helsinki, 2005.

McVicar. Suuri yrttikirja. WSOY, Helsinki 2004. Suomentaja Katri Pirttijärvi. Alkuperäinen teos julkaistu Iso-Britanniassa ensimmäisen kerran 1994 (Jekka's Herb book).

719801LK Yrttikurssin kurssimateriaalit ja muistiinpanot, Lempäälä opisto / Outi Karttunen