Tänään on ollut taas melko helteinen päivä. Hiki alkaa valumaan välittömästi, kun pistää nenänsä ulos ilmalämpöpumpun valtakunnasta (sisätiloista siis). Mutta helteestä huolimatta kuljin sekä eilen että tänään pihalla korini kanssa keräilemässä talteen luontoäidin laittamia aarteita. Eilen keräsin pari uunipellillistä valkoapilan (Trifolium repens), puna-apilan (Trifolium pratense), mesiangervon (Filipendula ulmaria) ja siankärsämön (Achillea millefolium) kukintoja. Kori oli aivan ihastuttavan näköinen - harmi ettei tullut otettua siitä valokuvaa. Levittelin kukat uunipelleille leivinpaperin päälle ja laitoin kuivumaan jääkaapin päälle. Herkullisen näköisiä ne ovat siinäkin.

     

Mesiangervosta onkin jo ollut puhetta aikaisemmin, joten ei siitä sen enempää. Siis muuta kuin muistutuksena, että mesiangervon, kuten pääsääntöisesti kaikkien muidenkin luonnonyrittien, kukat ovat rohtovaikutuksiltaan se paras osa kasvia. Tämä pätee siis paitsi tähän myös seuraavaksi esittelemiini kasveihin. Niin ja että mesiangervon kukat tulee poimia juuri auenneina (tai siten, että nipussa on edelleen nuppujakin). Liian aukinaisina ne saattavat aiheuttaa mm. pahoinvointia.

Puna-apilaa pidetään valkoapilaa herkullisempana ilmeisesti runsaan mesipitoisuutensa vuoksi. Puna-apilan lehdet ovat parhaimmillaan aivan nuorina, joten jo kukintavaiheessa olevista kasveista en viitsinyt lehtiä juuri poimia (paitsi sen verran mitä kukkien mukana sattui tulemaan). Nuoria lehtiä voi käyttää salaattiin, voileivälle, leivontaan (esim. leipätaikinaan), keittoihin, pannukakkuun ja muhennoksiin. Lisäksi lehtiä voidaan käyttää myös vihersilppuna. Puna-apila sisältää paljon valkuaista ja siksi se on tärkeä ravinnonlähde esimerkiksi Kiinassa. Suomessakin näkee heinäpelloilla puna-apilaa viljeltävän eläinten rehuksi varmastikin juuri tästä valkuaispitoisuudesta johtuen. Loistavaa ravintoa mm. hevosille ja myös omille kaneilleni ottaisin sitä mielelläni talvievääksi. Puna-apilan kukkia voidaan käyttää leipätaikinassa, muffinsseissa, puurossa, vihannesruoissa ja salaateissa. Erityisen hyvin ne sopivat kuulemma kurkun ja kurpitsan kaveriksi. Tuoreista ja kuivatuista kukista voi myös tehdä erinomaista teetä joko yksinään tai yhdessä muiden yrttien kanssa. Kukista käytetään vain punainen osa, joten minun kukistani pitää vielä nuo vihreät osat ottaa pois.

Puna-apila on hyvä flunssalääke ja auttaa mm. yskään. Se hoitaa myös limakalvoja. Hauteena sitä voi käyttää myös kovettumien hoitoon. Haude tehdään siten, että keitetään kasvista tee ja imeytetään riepuun. Riepu laitetaan kovettuman päälle.

Molempien apiloiden kukilla on verta puhdistava ja  piristävä vaikutus. Sitä käytetään paastojen tukena poistamaan kuona-aineita elimistöstä. Valkoapila taas on yksi naisten yrteistä ja auttaa mm. kuukautisvaivoihin. Koska apilat sisältävät paljon valkuaisaineita, voi niiden liiallisesta syömisestä saada ähkyn.

Siankärsämökin lienee monille tuttu. Se on antibakteerista, liiallista verenvuotoa tyrehdyttävää, aineenvaihduntaa kiihdyttävää ja ruoansulatusta ja ruokahalua parantavaa. Sen ruoansulatuselimistöä rauhoittavat vaikutukset ovat samankaltaisia kuin kamomillalla. sitä on jo pitkään käytetyt kuume- ja haavarohtona mm. Keski-Euroopassa. Lisäksi sitä on käytetty ruoan sekä juomien (viinien, viinan, oluen, liköörin) mausteeksi.  Sekä siankärsämön lehtiä että kukkia voi valmistaa teeksi tai mehuksi. Siankärsämöä kutsutaan myös naisten yrtiksi ja sillä lääkitään mm. epäsäännöllisiä tai liian runsaita kuukautisia. Raskauden aikana siankärsämöä ei suositella käytettäväksi, sillä se saattaa aiheuttaa keskenmenon.

Kuten mesiangervon kukat, myös siankärsämön kukat voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, mikäli kukat poimintaan liian vanhoina. Hyvä konsti kerätä oikeanikäisiä kukkia on ottaa kukkaterttu etu- ja keskisormen väliin (kämmenselkä alaspäin) ja nykäistä kevyesti ylöspäin. Mikäli kukkaterttu irtoaa helposti, on se vielä riittävän nuori kerättäväksi. Mikäli koko kasvi irtoaa maasta tms., on kukka parempi jättää keräämättä.

Yrttikurssin opettajan mukaan erityisen hyviä naisten luonnonyrttejä ovat ainakin siankärsämö, poimulehti (Alchemilla vulgaris), valkoapila ja valkopeippi (Lamium album). Näistä valkopeippiä en ole vielä pihaltani löytänyt. Sen läheisen sukulaisen kirjopillikkeen (Galeopsis) kylläkin. Sitä voi kaiketi käyttään samaan tapaan kuin valkopeippiäkin (= nokkosten tapaan), mutta sen rohtovaikutukset eivät ole samat.

 

Lähteet:

Piippo, Sinikka. Luonnonyrtit: villivihannekset ja marjat. WSOY, Helsinki, 2005.

McVicar. Suuri yrttikirja. WSOY, Helsinki 2004. Suomentaja Katri Pirttijärvi. Alkuperäinen teos julkaistu Iso-Britanniassa ensimmäisen kerran 1994 (Jekka's Herb book).

719801LK Yrttikurssin kurssimateriaalit ja muistiinpanot, Lempäälä opisto / Outi Karttunen

Moikka taas pitkästä aikaa.

Keskiviikkona 7.7. käytiin yrittikurssilaisten kanssa tutustumassa Frantsilan Kehäkukkaan, jossa saimme ensin lyhyen esittelyn luonnonyrttien käytöstä rohtoina ja kauneudenhoidossa sekä Frantsilan tuotteiden tuote-esittelyn. Sen jälkeen tutustuimme pihalla olevaan yli 300 erilaista yrttiä sisältävään näytetarhaan, josta löytyi jos jonkinlaista yrttiä. Oli hyvä nähdä erilaisia minttuja, väinönputkea (Angelica archangelica), ranskalaista rakuunaa (Artemisia dracunculus), kamomillasauniota (Matricaria recutita) ja aaprottiakin (aaprottimaruna, Artemisia abrotanum) ihan elävänä ja päästä hieman haistelemaan ja maistelemaan niitä ja siten luomaan omaa mielikuvaansa näistä kasveista. Samalla tuli vähän kertausta keväällä opitusta ja sai tilaisuuden saada vastauksia joihinkin mieleeni tulleisiin kysymyksiin.

Päällimmäisenä tältä retkeltä jäi innostus kamomillasaunioon. En ole ikinä hypistellyt kyseistä kasvia käsissäni tai edes nähnyt sellaista missään aikaisemmin. Oikeastaan ainoa mielikuva kasvista on yrttitee, jota iäkkäät englantilaisrouvat aina juovat kaikissa vanhoissa englantilaissarjoissa ja -elokuvissa. Tuoksu oli ihanan raikas ja kukka sievä ja ehkä siksi se jäi mieleeni erityisesti tältä retkeltä. Tilasin Hyötykasviyhdistyksestä kamomillasaunion siemeniä yrttikurssin alussa, mutta silloin oli jo myöhäistä laittaa niitä kasvamaan tätä vuotta varten. Laitan siemenet maahan syksyllä, jolloin ne saavat kylmäkäsittelyn ja antavat satoa jo ensi kesänä. Tuskin maltan odottaa. :)

Kamomillan nimellä tunnetaan ilmeisesti pääasiassa kahdenlaista kamomillaa: kamomillasauniota  sekä roomalaista kamomillaa (Chamaemelum nobile), joka tunnetaan myös jalosauramon nimellä. Kamomillasaunio on yksivuotinen, n. 20-40 cm korkea, runsashaarainen, hento ja tuoksuva ruoho. Sillä on paljon kukkia, jotka ovat kooltaan 1-2,5 cm leveitä kukkamykeröitä. Keltainen mykeröpohjus on korkea ja ontto ja alastaipuvat laitakukat ovat valkoiset. Juuri ontto mykerönpohjus auttaa tunnistuksessa, sillä millään muulla "päivänkakkaran" näköisellä kasvilla ei mykerö ole ontto. Kamomillasaunio on elänyt aikoinaan Suomessa laajalti luonnonvaraisenakin, mutta koska se ei kestä minkäänlaista rikkaruohomyrkkyä, on se hiljalleen hävinnyt lähes kokonaan luonnostamme.

Roomalainen kamomilla muistuttaa ulkonäöltään kamomillasauniota. Se on n. 10 cm korkea ja kasvusta on n. 45 cm leveä. Kukinnot ovat mykeröitä, joissa on keltainen kehräkukka ja valkoinen laitakukka. McVicarin Suuressa yrttikirjassa sanotaan myös, että se on kestävä perenna ja hyvä maanpeitekasvi. Mutta tämä kirja on kirjoitettu Iso-Britanniassa, joten suomen oloihin kasvi ei välttämättä ihan yhtä hyvin kotiudu. Frantsilan näytetarhassakin roomalaisen kamomillan kasvatuksessa oli mennyt jokin pieleen, sillä kasvin kohdalla oli vain tyhjä aukko. Itse kuitenkin ajattelin sitäkin ehkä ensi vuonna kokeilla, sillä se on ilmeisesti vielä satoisampi kuin kamomillasaunio.  Näin se olisi sopivampi kasvi mm. vaaleatukkaisten elämänkumppaneitteni (aviomieheni ja tyttäreni) hiusten huuhteluaineeksi, sillä se kirkastaa hiusten luontaista vaaleaa väriä. Kamomillavettä varten tarvitaan kourallinen kamomillankukintoja ja 1 litra kiehuvaa vettä. Vesi kaadetaan kukintojen päälle ja annetaan hautua n. puoli tuntia. Sen jälkeen neste siivilöidään ja jäähdytetään peitettynä. [2, 3]

Rohtona kamomilla on tunnettu jo tuhansia vuosia. Sanotaan, että kamomillasaunion vahvasti tuoksuvat kuivatut kukinnot sisältävät jopa prosentin eteeristä öljyä, jolla on hyvät antiseptiset ja tulehdusta torjuvat ominaisuudet. Kamomilla estää tulehduksia ja lievittää kipuja, alentaa kuumetta ja estää mahahaavaa. Se parantaa myös limakalvotulehduksia ja edistää haavojen paranemista sekä lievittää rauhattomuutta.

Ihottuman tai allergian hoitoon lähde [2] neuvoo valmistamaan öljyä pakkaamalla hillopurkki täyteen kamomillan kukintoja ja peittämällä ne sitten oliiviöljyllä. Purkin annetaan tekeytyä auringossa n. kolmen viikon ajan. Tätä samaa öljyä voi käyttää myös rauhattomuuteen mm. lisäämällä 5-6 tippaa tätä öljyä kylpyveteen.

Rauhoittumiseen ja pinnan kireyteen voi nauttia myös kamomillaa teenä. Se voidaan valmistaa esim. laittamalla mukin pohjalle n. 1 tl kamomillan kukkia ja kaatamalla päälle kuumaa vettä. Annetaan hautua n. 3-5 minuttia ja siivilöidään. Halutessaan juomaan voi lisätä hieman hunajaa ja sitruunanviipaleen ja juoma voidaan nauttia joko kylmänä tai kuumana.

Kamomillaa kutsutaan myös "kasvien lääkäriksi", sillä se elvyttää huonosti menestyviä kasveja niiden läheisyyteen istutettuina. Yrttikurssin opettaja neuvoikin, että esim. marjapensaiden, kasvimaan yms. hyötykasvien läheisyyteen  voi isuttaa kamomillaa, jolloin se edistää näidenkin kasvien kasvua ja samalla parantaa satoa.

Kamomillaa säilötään pääasiassa kuivaamalla kukintoja. Myös öljyä voidaan valmistaa kuten aikaisemmin tuli kerrottuakin. Kukat voidaan kuivata huoneenlämmössä ja ne kannattaa säilöä värillisiin lasipurkkeihin, jolloin auringon valo ei vahingoita niiden väriä.

Yliannostus mitä tahansa kamomillaa voi auheuttaa pahoinvointia ja huimausta. Yliannostus tarkoittaa suurta määrää, muutamasta teekupillisesta sitä tuskin saa.

 

Lähteet:

[1] Piippo, Sinikka. Luonnonyrtit: villivihannekset ja marjat. WSOY, Helsinki, 2005.

[2] McVicar. Suuri yrttikirja. WSOY, Helsinki 2004. Suomentaja Katri Pirttijärvi. Alkuperäinen teos julkaistu Iso-Britanniassa ensimmäisen kerran 1994 (Jekka's Herb book).

[3] 719801LK Yrttikurssin kurssimateriaalit, Lempäälä opisto / Outi Karttunen

Olen mieltynyt jostain syystä nyt yrttikurssin puitteissa mesiangervoon. Olen ihaillut monta vuotta sitä pihallani sillä se on todella kaunis ja tuoksuu hyvältä. Luulin sitä aluksi pihaan istutetuksi kasviksi ja olin tunnistavinani sen jonkin sortin angervoksi. Epäilykset alkoivat kuitenkin kasvaa, kun havaitsin, että sitä kasvaa kosteahkolla alapihallamme vähän joka puolella: tuskin sitä olisi kukaan noin moneen paikkaan siellä istuttanut tontilla, jossa ei muutenkaan ollut istutettuja kasveja muuta kuin parissa kukkapenkissä yläpihalla. Ja sitten huomasin, että tätä kaunotarta kasvaa myös kaikialla ojien pientareilla pitkin maakuntia. Tällä yrttikurssilla sitten oikeastaan vasta ymmärsin, että kyseessä on mesiangervo. Mikä onni, etten ole saanut sitä kitketyksi omalta pihaltani mihinkään (sen verran sitkeä kasvi taitaa olla kyseessä).

Mesiangervo kasvaa mielellään purojen ja jokien varsilla, kosteilla niityillä ja suoperäisillä mailla sekä metsämailla aina 1000 metrin korkeuteen saakka. Se on alkujaan kasvanut luonnonvaraisena Euroopassa ja Aasiassa ja on sieltä levinnyt myöhemmin myös Pohjois-Amerikkaan. Euroopassa kasvia kutsuttiin "Niittyjen kuningattareksi", sillä se saattaa vallata kostean niityn kokonaankin ja on varsin majesteetillinen näky kukkiessaan. Sanotaan myös, että kuningatar Elisabeth I piti mesiangervosta kovasti ja halusi sitä käytettävän huoneistonsa lattioilla peittämään epämiellyttäviä hajuja ja karkottamaan syöpäläisiä. Tällainen tuoksuvien kasvien käyttö tähän tarkoitukseen oli yleistä 1500-luvulla.

Mesiangervo sisältää särkylääkkeisiin kuuluvan salisyylihapon kaltaista kemikaalia, jonka eräs italialainen professori onnistui erottamaan 1800-luvulla. Asperiini on kaiketi tästä tapahtumasta lähtöisin. Tämän kemikaalinsa ansiosta mesiangervolla on särkyä poistavaa vaikutusta. Erityisesti sen kukat ovat rohtovaikutukseltaan hyviä. Niistä saadaan flunssan hoitoon erinomaista teetä. Koko kasvia on käytetty vatsahappojen tasapainottamiseen ja tuoretta juurta ripulin hoitoon. Tuoretta juurta käytetään myös homeopaattisiin valmisteisiin. Tuoreita lehtiä ei suositella sydänvaivoista kärsiville. Myös jos olet allerginen asperiinille, kannattanee kasvi jättää syömättä.

Mesiangervon lehtiä ja kukkia voi säilöä kuivaamaalla. Kukat kuivataan sellaisinaan mutta lehdet kannattaa hiostaa ennen kuivatusta, jolloin niistä irtoaa paremmin makua.

Käytin tässä kirjoituksessa lähteenä paitsi yrttikurssilta opittua niin myös Jekka McVicarin kirjaa "Suuri yrttikirja" (WSOY 2004).

Mesiangervo kasvaa Suomessa luonnonvaraisena, mutta sitä voi siirtää hyvällä menestyksellä myös omalle pihalleen. Kasvupaikaksi kannattaa valita kostea maa aurinkoiselta tai puolivarjoisalta paikalta.

Pari iltaa sitten alkoi ihan hirveästi yhtäkkiä tekeen mieli mesiangervoteetä. Ihan mukavaa vaihtelua mieliteoille, kun usein vastaavanlainen himo iskee johonkin huomattavasti epäterveellisempään asiaan. :) Joten vaikka satoi vettä iloisesti, vedin sadetakin niskaani, kumpparit jalkaani ja nappasin korin käsivarrelleni ja suuntasin kulkuni alapihalle etsimään mesiangervoa. Ja löytyihän sitä tutuista paikoista ja pian oli kori täysi. Sattui osumaan sitten matkaan mukaan myös vähän nuoria nokkosia ja maitohorsmaakin, kun siinä oikein innostuin.

Sisällä sitten huuhtelin kasvit huolellisesti vähän kättä lämpimämmässä vedessä ja kuivalin keittiöpyyhkeessä niin kuivaksi kun sain.

 

Ensin riivin nokkosista lehdet erilleen ja levitin ne uunipellille mahdollisimman harvaan ja pistin jääkaapin päälle kuivumaan. Lehtiä oli sen verran, että aivan ohuena kerroksena niitä tuli kaksi uunipellillistä. En ryöpännyt nokkosia kun muistelin opettajan kurssilla sanoneen, että nuoret nokkoset voi syödä ryöppäämättäkin ja ilmeisesti vanhempaakin nokkosta voisi kuivattuna käyttää ryöppäämättömänä. Jos ne kuitenkin ryöppää, kannattaa kuivaus suorittaa (ainakin loppuun) uunissa (alle 40 asteessa), jotta kaikki vesi varmasti haihtuu. Jos vettä jää vähänkin, kasvit todennäköisesti homehtuvat purkissaan.

Mesiangervoteen hautuessa riivin myös maitohorsmista ja mesiangervoista lehdet irti ja yritin rikkoa niiden solurakenteen hiertämällä lehtiä käsieni välissä. Tämän jälkeen sulloin hierretyt lehdet lasipurkkiin ja yritin painella ne mahdollisimman tiiviisti purkin pohjalle. Vaikka määrällisesti näytti, että lehtiä on iso kasa, tuli molemmista kasveista kuitenkin vain pienenpieni purkillinen hierrettyjä lehtiä. Suljin purkit ja jätin hiostumaan keittiön pöydälle yöksi.

 

Aamulla levittelin ennen töihin lähtöä kasvit vadeille kuivumaan. Mahtoivatkohan ehtiä hiostua riittävän kauan? Kaikkiaan ehtivät oleen purkissa n. 8 tuntia. Kurssilla opettaja sanoi, että yön yli riittää ja että kasvit pitää laittaa kuivumaan ennen kuin muuttuvat mustiksi (ts. käyvät liikaa). Kurssikirjassa kuitenkin sanottiin, että kannattaa antaa hiostua lämpimässä paikassa 2-3 vuorokautta, niin että muuttuvat mustiksi ja sitten vasta kuivata. Noudatin mieluummin opettajan neuvoa tässä, sillä ajatus monta päivää purkissa käyneistä kasvinosista tuntui ikävältä. :)

Tässä muutamina viime päivinä olen yrittänyt keksiä, mitä ihmettä kasvimaalleni laittaisin nyt kun olen sen vihdoin saanut käännettyä ja suurimmat rikkaruohot nypittyä. Tai kyllä minä oikeastaan tiedän, mitä haluaisin kasvattaa ja siemenetkin on jo hankittu, mutta järjestystä pitää vielä miettiä. Lisäksi käännän hieman lisää maata perunoille sekä toisen nauriille ja maa-artisokalle. Lisäksi rakennan kohopenkin kurkuille ja kurpitsoille. Yrteille aion rakentaa hieman vähemmän kosteaan paikkaan yrttipuutarhan. Siihen varmastikin palaan myöhemmin. Siihen asti yrtit saavat kasvaa ruukuissa.

Kasvimaa oli ollut  kesannolla vuosia ennen muuttoamme ja oikeastaan vasta viime keväänä anoppini kanssa käänsimme pienen kasvimaan tuolle alueelle. Kokoa on suunnilleen 10 neliötä ja maanlaatu on hyvin savista ja märkää. Tänä vuonna käänsin sinne viime syksyisiä lehtiä ison kasan, lehtikompostia sekä karkeahkoa hiekkaa siinä toivossa, että se vielä joku kevät muistuttaisi multaa. Lisäksi kärräsin päälle vielä kasvihuoneesta viime vuotiset kasvuturpeet. Nyt maa näyttää oikein kauniin multavalta - kunnes erehtyy katsomaan tarkemmin. Savimöykkyjä ei jotenkin saanut (tai sitten jaksanut) pilkkoa paikoin nyrkkiä pienemmiksi. Joskin työ tuntui tänä vuonna kokonaisuudessaan helpommalta kuin viime keväänä, niin että ehkä jotain edistystä on tapahtunut. Eikä rikkaruohojakaan ehkä ihan yhtä paljoa ole nyt.

Kasvihuone laitettiin viime keväänä myös kasvimaan viereen. Se on sellainen pikkuinen, n. 6 neliöinen ja polykarbonaattikennolevyistä tehty. Siinä sitä sitten kokeilin tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsaa ja paprikoita viljellä. Yhtään en tiennyt, miten kasvihuonetta käytetään. Laitetaanko sinne kasvit ruukuissa vaiko tehdäänkö sinne pedit, joihin laitetaan kasvualusta? Ilmeisesti kumpikin tapa on käytössä. Itse päädyin tekemään pihalta löytyneistä vanhoista rakennusaikaisista kapeista lekaharkoista reunukset penkeille, jotka sitten täytin puutarhan turvemullalla. Lisäksi minulla oli siellä tomaattien juurilla kasvamassa erilaisia basilikoita, salaattia ja persiljaa. Persilja vahvistaa ja parantaa tomaatin makua, joten sitä kannattaa tomaattien kanssa viljellä. Basilikat taas toimivat tuholaistorjunnassa.

No viime kesän kasvihuonesadolle kävi huonosti, sillä tomaatteihin tuli jokin ikävä hometauti, joka ilmeisestikin johtui liian huonosta ilmanvaihdosta. Vaikka heti huomattuani poistin homeiset osat, se levisi lyhyessä ajassa koko valoisamman puolen rivin kasveihin ja siitä sitten lopulta kaikkiin tomaatteihin ja paprikoihin. Myös kesäkurpitsa selkeästi kärsi kasvihuoneesta. Basilikat ja persiljat sekä salaatit sitä vastoin eivät olleet moksiskaan. Samoin kasvihuonekurkkut tuottivat satoa ensimmäisiin pakkasöihin asti. En käyttänyt syksyllä lisälämmitystä, mikä olisi ehkä antanut lisäaikaa vielä kypsymässä oleville kurkuille.

Syitä siihen, miksi tomaateilleni kävi niin kuin kävi, on varmastikin useita. Mietin niitä talven aikana kuumeisesti ja ostin jopa pelkästään kasvihuoneita käsittelevän kirjankin (Marie Åberg Secher: Kasvihuone. Otava 2005), joka jonkin verran valotti asioita. Ensinnäkin sidoin tomaatintaimeni väärin (liian tiukalle), jolloin yksi tomaateista katkesi ja samalla vioittui. Tämä kasvi olisi ilmeisesti pitänyt poistaa kokonaan heti alkuunsa, sillä tauti lähti juuri siitä liikkeelle. Vaan kun en raaskinut muka ottaa sitä pois vaan halusin katsoa, että toipuisiko se. Se oli virhe! Pois vaan surutta kaikki tuollaiset vialliset yksilöt heti alkuunsa ettei koko sato pilaannu.

Toinen selkeä virhe oli puutteellinen ilmanvaihto. Huoneessa tuli mukana vain 1 kattoikkuna, joka selkeästi oli liian vähän. Vaikka pidin käytännössä koko kesän sekä ikkunaa että ovea auki päiväsaikaan, oli kasvihuoneen lämpötilanvaihtelut suuria ja lämpötila saattoi heinäkuussa jo heti aamupäivästä nousta yli 40 asteen, jos en ovea ehtinyt ajoissa avaamaan. 40 astetta on liian korkea lämpötila, sillä siinä lämpötilassa solusto alkaa paistua. Yritin selvittää talven aikana mikä olisi oikea kattoikkunoiden lukumäärä tuon kokoiseen kasvihuoneeseen, mutta mitään tarkkaa lukua en saanut määritellyksi. Jossain lähteessä sanottiin (en muista tarkemmin missä), että katon pinta-alasta n. 1/3 olisi hyvä saada auki, jotta lämpötila saadaan mahdollisimman äkkiä laskemaan sopivaksi. Hankin täksi vuodeksi toisen kattoikkunan ja siihen samanlaisen automaattiavaajan (perustuu materiaalin lämpölaajenemiseen) kuin ensimmäiseenkin. Lähden kokeilemaan sillä, että riittäisikö se. Periaatteessa yhdessä oven kanssa pinta-ala alkaa oleen lähellä sitä 1/3:aa katon pinta-alasta...

Kolmas virhe, jonka tein viime kesänä, oli kastelu liian kylmällä vedellä. Suihkuttelin kasvejani surutta puutarhaletkulla, johon vesi tuli suoraan kaivosta. Vesi oli aivan varmasti liian kylmää. Vasta loppukesästä aloin laskea illalla ämpäreihin ja kastelukannuihin vettä valmiiksi seuraavaa päivää varten, mutta alkukesästä kasvit kyllä varmasti kärsivät liian kylmistä suihkuista. Se myös käsittääkseni altistaa kasvitaudeille. Tänä kesänä aion hankkia jostain ison sadevesitynnyrin tai pari, jonka sijoitan kasvihuoneen viereen sen pohjoispuolelle. Kun pidän tynnyrit aina täynnä vettä, ne toimivat myös kasvihuoneen lämpötilan tasaajina (jos ovat riittävän lähellä huoneen seinää ulkopuolella). Näin siksi, että päivällä tynnyreissä oleva vesi lämpiää auringon paisteessa ja illalla taas ilman viiletessä tynnyreihin varastoitunutta lämpöä vapautuu ympäristöön ja näin lämmittää myös kasvihuonetta. Seurauksena kasvihuoneen lämpötilaerot tasaantuvat. Tätä teoriaa aion kokeilla käytännössä tänä kesänä. En ole muuten keksinyt muistaakseni tätäkään asiaa itse, vaan olen lukenut tämän jostain alan kirjasta tai lehdestä.

Neljäs virhe oli ehkä liian aurinkoinen kasvupaikka. Periaatteessa kennolevy-kasvihuonetta ei tarvitisisi varjostaa kuten kirkasseinäistä (lasi tai ohuempi polykarbonaattilevy) kasvihuonetta, mutta lämpötilojen tasauksessa olisi ehkä hyvä jonkinlainen osapäiväinen varjostus kuitenkin. Tänä kesänä istutan kasvihuoneen eteläpuolelle auringonkukkia antamaan lievää varjoa kasvihuoneellekin. Viime kesänäkin minulla tosin oli siinä jo muutama auringonkukka, mutta ne eivät oikein ehtineet kasvaa kunnolla myöhäisestä kylvöstä johtuen. Tänä vuonna osa taimista on jo kasvamassa, joten pitäisi keritä. :)

Viides virhe oli istuttaa kasvihuoneeseen tomaattien kaveriksi kesäkurpitsa. Ne eivät ole soveliaita naapureita, joten tomaattien sairastuessa, myös kurpitsa sairastui. Ei se kurpitsa muutenkaan oikein viihtynyt kasvihuoneessa, joten parempi antaa niiden kasvaa jatkossakin lehtikompostin päällä, jossa ne tuntuvat viihtyvän mainiosti. Joka vuosi olen keväällä tekemäni lehtikompostin päälle istuttanut yhden kesäkurpitsan, sillä siinä on riittävästi lämpöä sitä rakastavalle kurpitsalle sekä ravinteita ja samalla kasvi toimii kompostin kosteuden indikaattorina. Ts. jos kurpitsa kärsii kuivuudesta tai liiallisesta kosteudesta, kärsii siitä kompostikin.

Näillä eväillä aion tänä kesänä saada kasvihuoneestani hyvän sadon. Kasvit taidan siirtää sinne jo tänä viikonloppuna, kun kelitkin ovat näin kesäiset.